Takkahuone on monelle vielä tuntematon käsite. Mikä on takkahuone?
Takkahuone on koko Suomen laajuisten takkamyymälöiden yhteenliittymä.
Tarve ketjumyymälätyyppiselle ratkaisulle Suomessa kyti ajatustasolla lähes kymmenen vuotta.
Syy, miksi ajatus muutettiin toteutustasolle, oli yksinkertainen.

Yhdessä olemme enemmän!

Lähtökohtana oli yhteiset tavarantoimittajat, joiden kautta myymäläverkosto Suomessa oli jo
olemassa. Kaikki tunsivat toisensa, mutta vain tuotemyynnin osalta.
Olemme pystyneet muodostamaan kokonaisvaltaisen ratkaisun, jolla voimme tänä päivänä tarjota
asiakkaille muun muassa:

  • Tuote‐esittelyt koko Suomen kattavassa verkostossa
  • Laajan asiakaspalvelun
  • Takkahuone‐kampanjat tuotteista, jotka eivät muuten olisi kampanjassa
  • Laajan asiantuntijayhteisön, jossa osaamista on yhteensä yli sadan vuoden edestä!
  • Asennuspalvelut kautta maan, vaikka asiakkaan kotiosoite olisikin toisaalla
  • Uusia myymälöitä alueille, jotta asiakkaat tavoittavat meidät entistä helpommin.

“Yksi merkittävimmistä seikoista on Takkahuone‐pisteiden yhdessä kehitetyt
ideat, joiden perusteella useampi tavarantoimittaja on lähtenyt kehittämään
valmiiksi hyviä tuoteratkaisuja vieläkin pidemmälle”

Kolme vuotta sitten toimintamme oli vielä suunnittelupöydällä. Nykyään toimimme yhtenä isona
organisaationa, jossa eri myyntipisteiden parhaat voimavarat ja osaamisalueet on valjastettu
yksityisasiakkaiden ja rakennusliikkeiden palvelemiseen tulisija‐asioissa.